Unnikoirien rotukohtainen jalostuksen tavoiteohjelma
|
|  Yüklə 0.55 Mb.
|
|
L UNNIKOIRIEN ROTUKOHTAINEN JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA Hyväksytty rotuyhdistyksen vuosikokouksessa 5 / 8 2006 Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 23 / 11 2006 SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt 25 / 1 2007 Tämä jalostuksen tavoiteohjelma on voimassa 1.1.2012-31.12.2016. Rotu ei kuulu PEVISA:an. Suomen Lunnikoirayhdistys ry Sisällysluettelo 1. YHTEENVETO……………………………………………3 2. RODUN TAUSTA…………………………………………3 3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA……….4 4. RODUN NYKYTILANNE…………………………………5 4.1. Populaation rakenne ja jalostuspohja……………………………...5 4.2. Luonne ja käyttäytyminen sekä käyttöominaisuudet…………… 11 4.2.1. Rotumääritelmän maininnat luonteesta ja käyttäytymisestä sekä rodun tarkoituksesta…………………………………………….11 4.2.2. Luonne ja käyttäytyminen päivittäistilanteissa…………………11 4.2.3. Käyttö- ja koeominaisuudet……………………………………11 4.2.4. Kotikäyttäytyminen ja lisääntyminen………………………….12 4.2.5. Yhteenveto rodun käyttäytymisen ja luonteen keskeisimmistä ongelmakohdista……………………………………………….12 4.3. Terveys ja lisääntyminen………………………………………...12 4.3.1. PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet……………………..12 4.3.2. Muut rodulla todetut sairaudet…………………………………12 4.3.3. Yleisimmät kuolinsyyt…………………………………………14 4.3.4. Lisääntyminen………………………………………………….15 4.3.5. Sairauksille ja lisääntymisongelmille altistavat anatomiset piirteet…………………………………………………………..15 4.3.6. Yhteenveto rodun keskeisimmistä hyvinvointi- ja terveys- ongelmista……………………………………………………..15 4.4. Ulkomuoto………………………………………………………. 15 5. YHTEENVETO AIEMMAN JALOSTUKSEN TAVOITE- OHJELMAN TOTEUTUMISESTA………………………17 6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA TOTEUTUS……… ..17 6.1. Jalostuksen tavoitteet…………………………………………….17 6.2. Suositukset jalostuskoirille ja yhdistelmille………………………17 6.3. Rotuyhdistyksen toimenpiteet…………………………………….19 6.4. Uhat ja mahdollisuudet sekä varautuminen ongelmiin……………20 6.5. Toimintasuunnitelma ja tavoiteohjelman seuranta………………..21 7. LÄHTEET………………………………………………….21 8. LIITTEET…………………………………………………..21
1. YHTEENVETOLunnikoira on kotoisin Norjasta. Pohjoisnorjalaiset käyttivät koiria lunnilintujen metsästykseen. Lunnit pesivät korkeilla, kivikkoisilla kalliorannoilla kaivaen pesäkäytävänsä maaperään. Koirat tunkeutuivat lintujen pesiin ja toivat sieltä lintuja ja joskus myös munia isännilleen. Nykyisin lunnikoirat toimivat puhtaasti seurakoirina. Lunnit ovat rauhoitettuja eikä koiria ole enää vuosikymmeniin käytetty lunninmetsästykseen. Lunnikoirilla on kuitenkin metsästysvaistonsa jäljellä ja ne osoittavat edelleen kiinnostusta lintuihin. Ulkomuodoltaan lunnikoira on pieni, korkeuttaan vähän pidempi, suhteellisen keveä pystykorva. Luonteeltaan lunnikoira on valpas ja vilkas ja vieraita kohtaan hienoisen pidättyväinen. Rodulla on monia erityisominaisuuksia, joita ei muilla roduilla ole. Se on mm. poikkeuksellisen notkea ja sillä on kuusi varvasta käpälissään. Se on alkukantainen, harvinainen koirarotu, jolla on erittäin kapea geenipohja, johtuen siitä, että rotu lähes hävisi sukupuuttoon. Vaikeinta pienten kantojen jalostuksessa on saada mukaan riittävästi eri sukuisia yksilöitä. Ilman kasvattajien välistä yhteistyötä ja pitkän tähtäyksen jalostussuunnittelua se ei onnistu. Lunnikoiralla on harvoin rakenteellisia sairauksia. Rasitteena rodulla on intestinaali lymfangiektasia, jota kutsutaan myös lunnikoirasyndroomaksi, koska se ensimmäisenä diagnosoitiin lunnikoirilla. Se on ohutsuolen imusuoniston toimintahäiriö, johon liittyy rasva-/ valkuaisaineenvaihdunnassa tapahtuva häiriö ja suoliston ärsytystila. Sairauden selvää periytymismallia ei ole toistaiseksi kyetty osoittamaan. Suomessa lunnikoiria on arviolta 200 yksilöä. Tämän hetkinen kantamme perustuu 1990-luvun alusta lähtien tasaisesti maahan tuotuihin koiriin. Vuosittainen rekisteröintimäärä viimeisen 10 vuoden ajalta on ollut 14-37 koiraa. Suomen Lunnikoirayhdistys on kirjannut tähän tavoiteohjelmaan tietoa rodusta ja sen erityispiirteistä ja jalostuksessa huomioitavista asioista. 2. RODUN TAUSTAPohjois-Norjan rannikkoilla on käytetty erikoisia, pieniä koiria lunninmetsästykseen vuosisatojen ajan jo 1300-luvulta lähtien. Nämä koirat olivat rakenteeltaan erityisen notkeita ja tarpeeksi pienikokoisia tunkeutuakseen lunnien pesiin. Niillä oli myös ylimääräisiä varpaita, joista oli apua tasapainoilussa jyrkillä, korkeilla kallioilla. Koirat noutivat munia ja eläviä lintuja pesistään isännilleen. 1600-1700-luvulta lähtien lunnien metsästys lisääntyi osittain vain untuvien takia. Lofooteilla oli joka taloudessa useampi koira ja tietoisen jalostuksen voi katsoa alkaneen jo tuolloin. Vastasyntyneet pennut tarkastettiin ja puutteellisilla käpälillä varustetut yksilöt karsittiin. Samalla yritettiin välttää lunnikoiran sekoittumista muihin rotuihin, mutta tässä onnistuttiin vain syrjäisillä Værøyn ja Røstin saarilla. 1850-luvulla alkoi verkkopyynti syrjäyttää koirien käyttöä lunninmetsästykseen myös Lofooteilla. Enää ei tarvittu suuria koiralaumoja. 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun kohti kuljettaessa tuli lunnikoira yhä harvinaisemmaksi Lofooteilla. Onneksi Værøyn saarella sijaitsevan Mostadin kalastusaseman väki ymmärsi vanhan, ainutlaatuisen koirarodun arvon. He keräsivät puhdasrotuisia lunnikoiria eri puolilta Lofootteja saarelleen ja alkoivat kasvattaa niitä ja harjoittivat niillä myös perinteistä metsästystä. Vuonna 1937 hamarilainen rva Eleanor Christie innostui rodusta ja päätti aloittaa kasvatustyön. Puhdasrotuisia lunnikoiria löytyi vain Værøyn saarilta Lofooteilta. Siellä oli n.50 yksilöä käsittävä, vuosikymmenet sisäsiittoisesti lisääntynyt koirakanta. Sotavuosina ei penikkatautirokotetta ollut saatavilla ja v. 1943 tauti vei kaikki Værøyn koirat lukuun ottamatta yhtä narttua. Tauti tuli saarille vieraan koiran mukana ja levisi kulovalkean tavoin kauan eristyksissä eläneeseen koirakantaan. Christiet lähettivät takaisin Værøylle kaksi koiraa: sisarukset Otter av Luxor ja kantavan Lunda av Luxorin ja Axel Stang palautti kaksi koiraa: Mikkelin ja Askilla astutetun Marin. Näiden koirien jälkeläisistä löytyvät ne viisi koiraa, joihin pohjautuvat kaikki nykyään elävät lunnikoirat. Norjassa varsinainen kasvatustyö lähti uudelleen käyntiin 1960-luvulla ja tuolloin perustettu Norjan Lunnikoirayhdistys päätti, ettei koiria viedä Norjasta ulkomaille ennen kuin kanta on kasvanut kahteensataan yksilöön. Ensimmäiset lunnikoirat vietiin Kanadaan 1960-luvulla ja 1970-luvulle tultaessa alettiin jalostuskoiria viedä Ruotsiin, Suomeen ja Tanskaan. Amerikkaan ensimmäiset lunnikoirat vietiin 1980-luvun lopulla. Ensimmäiset lunnikoirat tulivat Suomeen v.1974 ja ensimmäinen pentue syntyi v.1977. Suomen nykyinen lunnikoirakanta pohjautuu 80- ja 90-luvun taitteesta lähtien tuotuihin koiriin. |