Kuukauden auto 4/ huhtikuu 2008 Renault Avantime

tarix	18.07.2016
ölçüsü	45 Kb.

Kuukauden auto 4/ huhtikuu 2008 Renault Avantime

Esikuva

Pienen ”syrjähypyn” jälkeen palataan taas tuttuun mittakaavaan ja nostetaan pöydälle metallinen 1:43 pienoismalli. Tämänkertainen auto, tai paremminkin sen esikuva nauttii Suomessa hyvin erikoisesta asemasta; Vaikka auto on maailmanlaajuisestikin melkoisen erikoinen malli , on se silti hyvinkin tuttu laite ainakin suurimmalle osalle Renault- kerholaisista. Kuukauden auton nimeksi sopisikin yhtä hyvin ”Antti Mikola”, tämä siksi, että metallihohtosininen Avantime on ainakin kerhon piirissä henkilöitynyt niin vahvasti edellä mainittuun herrasmieheen. Mikolan tallista löytyy toki muitakin erikoisia autoja joista saisi ihan oman juttunsa (ja ehkä sellainen tehdäänkin) mutta Avantimea ei ole säästelty sateelta, vaan se on ollut paljon liikenteessä. Siksi varsin moni on päässyt perehtymään sen saloihin ja muotoiluun eri tapahtumien yhteydessä ihan livenä. Renault- harrastaja tunnistaa Avantimen liikenteen seasta jo kaukaa, sen sijaan merkkiin perehtymätön autoilija jää todennäköisesti suu auki ihmettelemään ja miettii pitkään, että ”mikä ihmeen citymaasturi TUO oli”. Suomeen ei useinkaan eksy tällaisia erikoismalleja, vaan ne jäävät isoihin automaihin, mutta Avantime ei ole kovin yleinen näky edes Pariisin katukuvassa. Hiljattain Retro -Mobilessa vieraillut Suomalainen Renaultin iskuryhmä bongasi liikenteestä vain neljä yksilöä, joten mallin esiintymistiheyttä Suomessa voisi kuvailla hämmästyttävän ”yleiseksi”. Meidän teillämme näitä autoja liikkuu tällä hetkellä kaikkiaan kolme kappaletta , autoja yhdistää V6 moottori ja se, että ne on tuotu tänne Saksasta. Kaksi muuta ovat Mikolan mukaan harmaita, kuukauden malli taas on samaa sinistä sävyä kuin Mikolan auto ja siksi mukaan piti saada kuva myös oikeasta autosta. Vain verhoilun väri ja autojen pintamateriaalit eroavat toisistaan, nyt oikea auto on muovia, mutta pikkuauto metallia. Vaikka Avantime on ihan aito Renault ja yleisessä myynnissä ollut malli, voisi sitä ehkä kutsua konseptiautoksi joka on otettu lähes sellaisenaan myyntiohjelmaan. Paitsi että mallissa on paljon erikoisia ratkaisuja, sen takaosasta näkyy myös selvästi yhtenäinen muotoilu Meganen kanssa. Tulee väistämättä mieleen, että uusi muotoilusuunta haluttiin ensin esitellä tällaisessa erikoisautossa , ennen kuin ns. volyymimalli päästettiin markkinoille. Lähdeaineiston mukaan Megane sai tämän hyvin samansuuntaisen perämuotoilun vuonna 2003, juuri sopivasti kun Avantime oli katseenkerääjänä jo totuttanut tulevat Meganen ostajat tuohon peräprofiiliin. Samaan aikaan tämä ”ihmeauto” sai väistyä tuotannosta ,joten sen elinkaari (2001-2003) jäi varsin lyhyeksi.

Autoon ei lähdetty tekemään mitään omaa, eksoottista tekniikkaa vaan paketti lainattiin Espacen kolmosversiosta, mutta valmistus tapahtui kuitenkin Matran tehtaalla, jossa jo aiemminkin oli tehty muovikatteisia Renaulteja. Espacen mallit I –III tulivat samasta paikasta, nyt tuotannossa olevan nelosmallin pintakatteet ovat peltiä ja autoja kasataan Renaultin omilla tehtailla.

Kokonaan ei kuukauden autommekaan silti ole muovia, onhan siinä mm. lasinen katto!

(ja muovien alla tietysti vankka teräskori)

Tämän auton ”pintapellit” eivät siis ruostu, eikä kevään etenemistä voi seurata lokasuojien kaarista kuten on tapana tehdä varsinkin vanhemmissa, perinteisissä autossa. Herääkin kysymys miksei muovisia katteita käytetä enemmän, onhan autojen pintaosissa jo nytkin isoja, muovisia kokonaisuuksia. Vahingon sattuessa on kai melkein sama, vaihtaako ovimuovin vai ovipellin, eihän uusien autojen lommoja enää muutoinkaan oikaista kotikonsteilla.

Sain Antti Mikolalta edelliskesänä melko seikkaperäisen Avantimen esittelyn ja kyllähän tuollainen auto säväyttää. Erilaiset sähkömekanismit mm. katossa ja sivulaseissa ovat tietenkin niitä juttuja joilla ensi alkuun jaksaisi varmaan leikkiä akun tyhjäksi. Lähempi tutkiskelu tuottaa muitakin erikoisia innovaatioita, esimerkiksi isojen ovien saranointi on nerokkaasti toteutettu. Ulkopuolelta näyttää ensin siltä, että oven avaamiseen tarvitaan koko piha, mutta ongelmaa ei synny, sillä ovet liukuvat avattaessa myös eteenpäin. Katto on myös yksi iso erikoisuus, keskiosa muodostuu kahdesta lasista joista etummainen liukuu takimmaisen päälle. Sivulasit taas liukuvat kokonaan kylkikatteiden uumeniin, joten kyseessä on aito, jenkkiautoissa suurta touhotusta aiheuttava HT- versio Kun sivulasit ja katto ovat auki, Avantimen etupenkkiläiset saavat lähes avoauton kyytiä , harmaiden sivukappaleiden jäädessä toimittamaan turvakaaren virkaa. Jos aurinko alkaa liikaa porottaa tai haluaa muusta syystä pois ”taivasalta”, voi nappia painamalla laittaa sisäkaton aurinkoverhon paikoilleen. Takamatkustajat saavat tyytyä manuaaliseen verhon siirtelyyn, mutta lasiosan saa siis peittoon koko matkaltaan. Auto näyttää ensin todella suurelta, mutta varsinkin takatila ja tavaratila yllättivät pienuudellaan. Käsite on toki hyvin tulkinnallinen, mutta kun takatilat suhteutetaan auton suurimpaan pituuteen, (4.642 metriä) ei niitä voi sanoa mitenkään väljiksi. Asia muuttuu loogiseksi vasta kun autoa katsoo kohtisuoraan sivulta ja panee merkille, miten takana kuljettaja todellisuudessa istuu; Teknisen piirustuksen mukaan kuskin penkin taitekohta on melko tasan auton puolivälissä, se selittääkin jo miksei takana ole farmarimallin tiloja. Erikoisen katon lisäksi autossa on niin paljon muutakin teknistä vemmeltä ja varustetta , ettei ole mielekästä kopioida tähän yhteyteen koko esitettä. Vakiovarusteluettelo on todella laaja, hienot esitteetkin ovat jo melko kattavia kuvakirjoja, mutta autosta saa silti parhaan käsityksen kun menee nykimään Anttia hihasta jossain, missä mies ja auto ovat itse paikan päällä.

Pienoismalli

Pienoismallin ns. syvimmästä olemuksesta on hyvin vaikeaa enää löytää juurikaan uutta kerrottavaa, sillä tämäkin malli on jo erittäin tutuksi tullutta Norevin tuotantoa. Yksi syy tämän mallin esittelyajankohtaan on helmikuun malli Vel Satis. Nämä kaksi autoa mielletään joskus hyvin toistensa kaltaisiksi, mutta jo näin pienoismallienkin avulla käy hyvin selville , miten kahdesta täysin eri autosta on todellisuudessa kyse. Toinen esittelyajankohdan syy löytyy mallin valmistajasta, haluaisin nämä Norevit hetkeksi pois käsistä ja jotain ihan muuta tilalle, mutta saa nyt nähdä mitä taustatoimitus päättää tänne kantaa…

Päinvastoin kuin esikuvansa, tämä 1:43 mittakaavan auto on metallia ja jälleen sitä Norevin kalliimpaa mallistoa. Pienoismalli ei ole aivan uusinta tuotantoa vaan ikäluokka ajoittuu samoille paikkeille edellä mainitun Vel Satiksen kanssa, tässäkin on vielä paksu metallipohja ja malli on melko painava. Ikä näkyy myös joissain lähikuvissa, pienet naarmut ja kolhut kertovat , ettei pikkuautokaan ole lojunut unohduksissa, vaan sitä on katseltu ja käännelty kerran jos toisenkin. Jätin tarkoituksella muutamiin kuviin kolhut tallelle, vain muistutuksena siitä että nämä kuluvat käytössä ihan siinä missä esikuvansakin. Kolhut eivät toki haittaa varsinkaan kun mallia ei ole myymässä. Jokaisella kolauksella on varmasti oma tarinansa ja erityisesti vanhoissa leluautoissa niitä jopa kuuluu olla siellä, täällä.
Auton yleislinja noudattaa vanhaa tuttua kaavaa, jossa kori on metallivalua, luukkujen saumat on valettu näkyviin ja joitain pisteosia on tehty erikseen. Tässä autossa maalipinta on poikkeuksellisen hyvä, vaikkakin metallihohtokiteet ovat hieman liian suuria. Auton muotoilu ja itse valujälki ovat erittäin onnistuneita, paremmaksi mallin saisi ainoastaan tarkemmilla yksityiskohdilla. Tämä malli tekee poikkeuksen myös siinä, että nyt sisätilat ovat hyvin esillä. Yksi erikoisuus löytyy puskureista, ne ovat kokonaan metallia, mutta keskiosa on silti tehty erillisestä palasta. Keulassa on keskellä erillinen, umpinainen musta muovimaski ja siinä Renaultin merkki. Ajovalot ovat kirkasta muovia, mallinnus on ihan hyvän näköistä valkoisine vilkkuineen, joskin istuvuus voisi olla jälleen parempaakin. Valojen yläpuolelta löytyy ilmanottoritilät, ne on valettu vain hiukan upoksiin eivätkä ole aitoja, valusta läpi meneviä aukkoja. Kunnon ritilä on aina paremman näköinen, mutta vähän kauempaa katsottuna nämäkin ajavat asiansa. Etupuskurin keskiosa on siis erillinen pala, metalliosaan on lisäksi yhdistetty musta muoviritilä jonka päissä on pienet, linssityyppiset sumuvalot. Kokonaisuus on ihan tyylikkään näköinen, tosin tässä yksilössä ritiläkin on saanut pienen kosketuksen. Tuulilasin pyyhkimet ovat mustaa muovia, konepellin yläreunan ja tuulilasin välinen kolo on mallinnettu hyvin ja nyt pyyhkijän akselit lepäävät siellä piilossa, ihan kuten pitääkin. Rekisterikilven paikka on valettu upoksiin, mutta tällä kertaa ei mallissa ole edes esittelykilpiä. Aivan alimmaisena näkyy tuttu, mattamusta helmaosa joka kiertää koko auton ja on osa koria, ei pohjalevyä. Mattamusta väritys on taas tehty jollain erikoismaalilla jolla se on saatu tuntumaan muoviselta. Sivuvilkut on tehty varsinkin mallin esikuvan huomioiden melko halvalla, vilkun virkaa toimittaa ainoastaan pieni teipinpala, onneksi sentään oikean sävyinen. Kylkeä pitkin kulkee korin värinen, pitkittäinen lista, se sekä ovenkahva on tehty kohovalulla. Ovenkahvasta löytyy jälleen pieni, rystyselle tarkoitettu kolo, korin kylkipokkaus on valettu hyvin ja myös ylempi koritaite on valettu hienosti. Sen huomaa paremmin vasta lähikuvissa, taite alkaa suunnilleen oven takareunasta ja kääntyy kaarevana kohti kattotolppaa. Mallin takapuskurin toteutus on täysin vastaavaa etupään kanssa, en pysty varmuudella sanomaan olisiko metallinen irtopala ehkä osa pohjalevyä, mutta ainakin se poikkeaa totutusta tyylistä. Takaluukku ei siis aukene, mutta sen alareunaan , tai oikeammin puskuriin on tehty kämmenen mentävä kolo. Tuon kolon kätkössä taas on nappi, josta painamalla takaluukku aukeaa, siis oikeassa autossa. Perä kaareutuu voimakkaasti ja muotoilu on tältäkin osin varsin onnistunutta. Takaluukun Renault- merkki on valettu koholleen ja maalattu hopealla, sen alla oleva teksti on teippiä. Takavalot ovat hyvin omaperäiset, oikeassakin autossa mielestäni tosi hienot ja tässä pienoismallissa ne on tehty vielä erikoisemmin. Vain valon alempi, iso osa on erillinen muovilamppu, pienempi yläosa on ainoastaan valettu vajaan millin verran upoksiin ja täytetty oikealla sävyllä. Väri näyttää hiukan kynsilakalta, ihan tavallista maalia se ei ainakaan ole. Tälläkin keinolla valaisin on saatu onnistumaan hyvin ja hiukan kauempaa katsottuna se näyttää erilliseltä muovilampulta. Pakoputken ulostulossa on tuplaputki ja se on laitettu hyvin esille, joskaan putket eivät ole ihan kunnolla ontot, vaan homma on jäänyt hiukan kesken. Ylhäältä, katon takareunasta löytyy lisäjarruvalo, mutta sekään ei ole erillinen osa. Kattopalassa on lähes huomaamaton syvennys johon on sutaistu punainen raita ja nyt maali on ihan tavallista . Takalasin pyyhin on yleismallia ja aiemmista malleista poiketen todella ”kiinaversio”, mutta ajaa kyllä asiansa. Pyyhkijän sulka on nyt osa takalasia , se on valettu koholleen lasiin ja värjätty mustaksi. Takalasissa on jälleen tummennettu alue, ihan kuten pitääkin olla ja kun pyyhkijän ”akseli” osuu juuri sopivan lähelle lasin mustaa alareunaa, on pelkällä värityksellä onnistuttu tekemään näinkin hyvä hämäys.
Mallin katto ja lasit muodostuvat kahdesta osasta; Harmaa osa on erillinen, muovista tehty kehikko jonka sisällä on kirkkaasta muovista tehty toinen kappale. Tässä ns. lasiosassa ovat kiinni myös etummaiset kolmioikkunat. Kolmioihin on kiinnitetty erilliset, korin väriset peilit, mutta lasien tummat osat on värjätty ja osittain teipattu. Lasikattoon on tehty urat niihin kohtiin joista katto oikeasti liikkuu, mutta pienoismallin katto on yhtä palaa. Etummaisen palan soisi kyllä liikkuvan, olisihan sillä tosi hauska hiukan leikkiä….
Massiivisen tuulilasin, lasikaton ja ala- asennossa olevien sivulasien johdosta sisätilat ovat enemmän kuin valoisat ja sinne näkee todella hienosti. Sisustahan näissä kalliimmissa Noreveissa on aina hienon näköinen, eikä tämäkään auto tee poikkeusta. Penkit ja sivuverhoilun keskiosat ovat beigeä, sivuverhoilun ympärys on mustaa. Kirjan mukaan istuimien sävy on Beige Sahara ja verhoilumateriaali on nahkaa. Istuimissa on hyvä muotoilu ja vaikka mallin sisusta on kovaa muovia, nahan rypytys on mallinnettu hienosti. Edessä näkyy penkkien välinen iso kyynärnoja , takana tuo keskinoja on yläasennossa. Kojelaudan alaosa sekä ns. naamaosa ovat samaa beigeä, yläosa sekä makuualkovin kokoinen vaakataso ovat mustaa. Kojelauta on muotoilultaan melko hyvä, vain punainen iso katkaisin on hiukan yliampuva ja lelumainen, oikeasti tuo nelivilkkukytkin on paljon pienempi ja himmeä. Beigessä naamaosassa kulkee alumiinin värinen lista ja muutama katkaisinkin siihen on laitettu, monitoimiviiksetkin ovat paikoillaan joten oikeastaan vain virtalukko puuttuu. Kojelaudan mustassa osassa on paljon sisäilman suuttimia, mutta mittaristo on harmittavasti täysin pimeänä. Samoin keskellä oleva navigaattorin näyttö on ala-asennossa, näin ainakin oletan, koska siinä kohtaa on nyt pieni kohouma. Tosin tuossa kojelaudan keskikohdassa on oikeasti myös pikkutavaralokero, mutta se aukeaa alempaa. Rattikin on tehty mittakaavaan nähden ihan kohtalaisesti, tosin poikittainen ura on aivan liian iso, mutta tässä pelataan niin pienten osien kanssa ettei kaikkea edes voi mallintaa tämän tarkemmin. Tai tietysti voi, mutta silloin ei puhuta enää sarjatuotantomallista - eikä hinnasta. Samasta syystä etuovissa on kyllä alumiinin väriset isot kahvat/ kyynärnojat, mutta sisäpuolen aukaisukahvat ja niiden alla olevat katkaisinpaneelit on nyt vain valettu koholleen, ilman pikkuosien mallinnusta. Hytistä löytyy myös keskikonsoli, väri on samaa beigeä ja kehyksenä kulkee taas alumiinilista. Vaihdekepin ympärillä on samaa sävyä oleva nahkainen suojus, vain lattiaverhous on liian tummaa jos sitä vertaa esitteissä oleviin vaihtoehtoihin. Hattuhylly on myös paikoillaan, sävy on samaa beigeä ja pienoismallin hylly on yläasennossaan. Jos hyllyn laittaa alas, sen alle jää suojattu pikkutavaralokero, mutta takaluukun ollessa kiinteä ei hyllyä pääse siirtelemään. Hyllyn muotoilu on muuten kunnossa, mutta melkein sen keskikohdassa näkyy outo koroke jota ei löytynyt oikeasta autosta. Samaisesta takalasikuvasta näkyy myös, miten hyllyn ja penkkien välinen verho on vedettynä paikoilleen. Sisustan osista kuvissa näkyy vielä taustapeili, mutta polkimista ei ole lähikuvaa, sillä perheessämme kukaan ei työskentele mikrokirurgian alalla….
Erilaisten vertailujen jälkeen päätin, että pikkuauton varustetaso on Privilege, voin olla väärässäkin, mutta tuo on valokuvien perusteella lähimpänä. Tosin mallitehdas on saattanut ottaa tässäkin omia vapauksia eikä varustus välttämättä osu täysin yksiin minkään olemassa olevan yhdistelmän kanssa. Pienoismallin vanteissa ei sitä vastoin ole erehtymisen vaaraa, ne ovat tyyppiä Rhodes ja jos eivät ole, valittakaa Renaultin tehtaalle virheellisestä varusteluettelosta !

Norevin vanteissa ei taida edelleenkään olla valitusoikeutta, ne ovat tuttua laatua jossa ajatuksena on kyllä ollut mallintaa juuri tämä vannetyyppi ja kaukaa ne näyttävätkin ihan hyviltä, mutta viimeistely on todella karkeaa. Malliin on laitettu myös jarrulevyt ja se on ihan hyvä juttu.

Levyt eivät ole, eikä niiden tarvitsekaan olla kovin kummoiset, kun ne jo täyttävät tehtävänsä.

Varsinkin silloin, kun vanteet ovat hyvin avonaiset, malli näyttää helposti liian lelulta ilman jarruja.

Vanteen tyhjä tausta korostuu kovin helposti, asia on onneksi korjattavissa näin helposti eikä jarrulevyjen tarvetta edes laita merkille kuin vasta niiden puuttuessa. Renkaat ovat oikein hyvät, niiden epäsymmetrinen kuvio on tehty todella pikkutarkasti ja renkaan koko näyttää sopusuhtaiselta, vaikka mitään merkintöjä eivät vanhat silmäni niistä löytäneetkään.

Kuten pohjasta otettu valokuva kertoo, on sinnekin jostain syystä haluttu laittaa hiukan koristeita joista ainoa tarkempi osa on takapönttö. Nuo muut osat on toteutettu kohovalulla ja maalilla eikä niissä ole mitään mittatarkkaa mallinnusta.

Yksi auto, kaksi hintaa

Olen monesti maininnut auton olevan ”Norevin kalliimpaa sarjaa”, niin tälläkin kertaa. Mikä sitten on se halvempi sarja ja miten se eroaa esimerkiksi tästä mallista? Siihen saadaan nyt lopultakin vastaus, sillä kerrankin minulla on mahdollisuus esitellä myös tuo budjettiversio. Mukana on pari kuvaa metallihohtovihreästä mallista, se kuuluu tähän halvempaan hintaluokkaan ja auton ulkopuoliset erot näkee jo kuvistakin. Näitä edullisempia malleja on harvoin tarjolla ja vielä harvemmin tarjoutuu tilaisuus tällaiseen parivertailuun. Ihan ensimmäisenä erona on mallin rasia, kalliimpi on aina pakattu isoon laatikkoon jossa on yleensä myös mallin ja Renaultin logot, iso kulmapeili, laaja musta alusta ja vielä erikseen pahvikuoret. (uusissa se iso, kaareva rasia) Mukana on kuva halvemmasta pakkauksesta, se on muotoon valettua, kirkasta ja puolikovaa muovia eikä maksa tehtaalle juuri mitään. Rasia on silti tehty hyvin, se on avattavissa ilman, että se pitää rikkoa ja alkujaan näissä on mukana myös pahvirasia, mutta pahviaskin saanti riippuu täysin myyjästä. Olen hankkinut näitä halvempia autoja pääasiassa Ranskasta yksityisiltä myyjiltä, joista toiset laittavat pahvin mukaan, toiset eivät . Rasia tulee yleensä litteäksi viikattuna jolloin se ei vie tilaa ja säästää postikuluja. Tässä ei tuota pahviaskia ollut, mutta se on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta aina samanlainen, vanhaa puukollia esittävä laatikko. Joskus harvoin pahviin on painettu auton malli, mutta kuvan esimerkkilaatikossakaan ei mallinimeä ole.

Autojen korit ovat valutyön osalta keskenään identtisiä, jokainen taite, ritilä ja sauma on tasan samassa kohdassa. Aiemmin halvemmassa mallissa oli muovipohja, kalliimmassa metallinen, mutta nykyään tuotakaan eroa ei aina ole, sillä muovipohja on yleistynyt myös kalliimmassa sarjassa. Loput erot syntyvät monista pikkuosista joista osan saa tehtyä ja muuteltua hyvin helposti ihan kotikonstein. Avantimen kohdalla keulassa ei ole mitään eroa jos mustaa alahelmaa ei lasketa mukaan, se puuttuu halvemmasta mallista kauttaaltaan. Sivuvilkut puuttuvat myös, samoin takalamppujen maalatut alueet sekä lisäjarruvalo. Harmaa kattopalikka on kuitenkin samanlainen, joten jarruvalon paikkakin on merkitty valmiiksi. Lasikehikkokin on muutoin sama, mutta vihreän auton laseissa ei ole tummennettuja alueita. Taustapeilit ovat mustat, kalliimmassa korinväriset ja takalasin pyyhin on nyt pelkkä kirkas, kohovalettu pala. Joten jos pieni pensseli, teippi ja ohut mattoveitsi pysyvät kädessä, ulkokuoresta saa täysin vastaavan pienellä askartelulla.
Vanteetkin ovat aivan samat jarruineen kaikkineen, vain väri on tummemman harmaa.

Suurin ja näkyvin muutos löytyy autojen sisältä; molemmissa on kokonaan muovista valettu sisusta ja sekin näyttää silmämääräisesti samalta, mutta vihreässä autossa koko hytti on mustaa. Sen maalaaminen lienee vaikein homma, jos kokomusta sisusta ei miellytä. Istuimet ovat tällaisenaankin ihan hyvät, musta nahkaverhoiluhan kuuluu auton varustukseen , mutta alumiinilistojen ja muiden pikkuosien kanssa homma menee jo melkoiseksi nysväämiseksi.. Ulkoasun muuttaminen ei ole paha homma lainkaan, siihen riittää kolme pientä harrastemaalipurkkia ja pala harmaata teippiä. Peilit vaativat toki vihreää, jos haluaa maalata nekin, mutta malli muuttuu kummasti jo sivuvilkuilla ja takapään puuttuvilla valoilla. Vanteet on helppo maalata kirkkaammaksi, samoin mustat helmat on helppo maalata tai teipata itse. Takalasin pyyhkimen voi värjätä mustaksi vaikka niin sanotulla CD- tussilla, se on tarpeen ohut tarkkaankin työhön. Lasien mustia osia en ole koskaan tehnyt, mutta ralliautojen peililaseja kyllä ja saman periaatteen luulisi soveltuvan tähänkin hommaan. Yksinkertaisin tapa on liimata irtonaiseen lasikehikkoon tummaa, oikeaan autoon tarkoitettua kalvoa ja leikata ylimääräiset pois terävällä ja ohuella veitsellä. Veistä ei saa painaa juuri yhtään, tai samalla tulee leikattua lasiin ihan uudet muodot. Kalvoa tarvitaan vain muutama neliösentti, joten jos perheen autoväen piirissä on harrastettu tuunausta, pelkillä hukkapaloilla teippaa jo laatikollisen pienoismalleja.

Nyt juttu lipesi jo vallan kokonaan rakentelun puolelle, jolla voi tosiaan helpolla parannella näiden autojen ulkonäköä, mutta missään nimessä nämä eivät ole huonoja tällaisenakaan.

Vielä kun näitä myytäisiin Suomessakin ihan kaupassa. Vaan kun ei myydä, se etu on suotu ainoastaan Ranskalaisille ja joissain sarjoissa myös Brittiläisille kerääjille. Itse olen hankkinut näitä malleja sikäläisistä nettihuutokaupoista, jolloin hinnassa on mukana ainakin yksi välikäsi + postikulut. Näiden alkuperäistä hintaa en edes halua tietää, se lienee niin edullinen, että siitä tulisi vain paha mieli. Nämäkin kuuluvat ns. kioskiautojen sarjaan ja kun Altaya käyttää IXO:n koreja, on Hachette ryhtynyt yhteistyöhön Norevin kanssa. Nämä kioskiautot ja eri lehtikustantamojen markkinoimat pienoismallit ovatkin sekoittaneet keräilyautojen pakkaa melko lailla, välillä tilanne on täysin älytön, kun johonkin alkujaan halpaan sarjaan saattaa kuulua todella erikoisia ja hyviä malleja. Monta kertaa ne ovat, toisin kuin tässä esimerkkiautossa, erikoisversioita joita ei voi ostaa lainkaan mallikaupasta ja joita ei löydy tuotemerkin varsinaisilta listoilta ollenkaan. Tämän takia niitä ei myöskään voi edes tilata mallikaupan kautta, vaan ulkomaalainen nettihuutokauppa on ainoa ratkaisu. Joskus uusille mallin- ja samalla lehden kestotilaajalle tarjotaan kylkiäisinä pienoismallia jonka koko korimalli on valmistettu ainoastaan tätä kanavaa varten. Niiden kanssa käy , kuten jokainen jo arvaakin; Joku tuntee jossain jonkun jolta tämä ”joku” saa ostaa esim. myymättä jääneitä autoja ja lehtiä. Reiluna kaverina tämä samainen ”joku” sitten tarjoaa näitä malleja ostettavaksi huutokaupoissa , hintojen ollessa heikon saatavuuden takia aivan himmeitä ja vailla mitään tolkkua Onneksi ostaminen on täysin vapaaehtoista ja näissä halvemmissakin malleissa löytyy niin paljon erikoisuuksia, että ne oikein harvinaiset ja kalliit yksilöt voi suosiolla jättää hankkimatta.

loppukevennys mallikulttuuriin liittyen

Avantimen kalliimpi malli on kuulunut meillä myös Renaultin jälleenmyyjien valikoimiin, värivaihtoehtoja löytyy viisi (halvemmasta mallista löytyy vain tämä metallivihreä) ja sinisen mallin varaosanumero on aikoinaan ollut 77 11 211 487. Mallikaupoissa näitä näkee yhä, ainakin ulkomailla, mutta piirimyyjien mahdollisuuksista toimittaa tätä mallia ei minulla ole ajan tasalla olevaa tietoa. Malli on joka tapauksessa hieno ja lähes kaikki saatavissa olevat värit ovat tosi makean näköisiä. Tällaisen ns. erikoisauton ja tavallisen auton pienoismallin välillä on myös eräs pieni, mutta merkittävä ja kiinnostava ero; Jos tilaisuus koittaa, tällaisen erikoisauton voi aina hyvällä omalla tunnolla hankkia hyllynkoristeeksi, ilman että pitää omistaa myös mallin esikuva tai että olisi sen enempää pienoismallikerääjä. Hienompaa mallia ei tarvitse erikseen perustella kenellekään, sen voi ostaa jos se miellyttää silmää, ihan vaan sisustustarvikkeeksi. Esimerkiksi jos kaikki maailman eri Ferrareiden pienoismallit myytäisiin vain oikean Ferrarin omistajille, minkään mallitehtaan varastot eivät riittäisi niitä säilömään. Toisin, hassua kyllä, on arkisen automallin kanssa. Mikäli et ole varsinainen mallikerääjä etkä omista esim. Renault R 12 autoa, mutta haluat sellaisen hyllyysi, saat ikuisesti vastata kysymykseen ”minkä takia sinä tuon olet ostanut”.

- Markku Rantanen -