Ana səhifə

Sosionomi-koulutuksen hyödyntäminen päivähoidossa


Yüklə 45.5 Kb.
tarix25.06.2016
ölçüsü45.5 Kb.


Sosionomi-koulutuksen hyödyntäminen päivähoidossa

Maamme hallituksen kesäkuussa 2011 hyväksytyn hallitusohjelman, opetus- ja kulttuuriministeriön alakohdassa todetaan, että tulevan hallituskauden aikana säädetään laki varhaiskasvatuksesta. Monelta osin vanhentunut päivähoitolaki on vuodelta 1973. Hallitusohjelmassa todetaan myös, että varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään hallituskauden aikana sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen. Opetusministeri Jukka Gustafsson totesi 9.11. 2011 kansanedustaja Raija Vahasalon kirjalliseen kysymykseen eduskunnassa: ”Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö tulevat asettamaan virkamiestyöryhmän, jonka tehtävänä on valmistella tarvittavat hallituksen esitykset. Hallinnon alan siirtoa koskeva uudistus voisi tulla voimaan aikaisintaan vuoden 2013 alusta.”

Suomen Sosionomit ry:n mielestä lain uudistaminen tarvitsee tuekseen kokonaisselvityksen varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalveluiden nykytilasta koskien myös mm. päiväkotien henkilörakennetta ja työntekijöiltä vaadittavaa koulutusta. Sosionomi (amk)-tutkinnon suorittaneiden on tällä hetkellä mahdollisuus pätevöityä lastentarhanopettajiksi sisällyttämällä opintoihinsa 60 opintopisteen laajuiset varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot. Vuoden 2004 jälkeen sosionomeilla ei kuitenkaan enää ole ollut mahdollisuutta pätevöityä esiopetukseen suorittamalla opetusministeriön hyväksymät esiopetuksen opinnot (15ov.) Tämä muutos on johtanut päiväkoteihin työskentelemään suuntaavien valmistuvien sosionomien määrän selvään laskuun. Sosionomeilla ei myöskään ole halutessaan mahdollisuutta suorittaa erityislastentarhanopettajan erikoistumisopintoja.

Erityisesti pääkaupunkiseudulla on kova pula pätevistä lastentarhanopettajista. Pula pätevistä erityislastentarhanopettajista on ollut ongelmana jo pitkään. Sosionomien jatko-koulutusmahdollisuuksien rajaaminen on osaltaan edesauttanut tätä kehitystä. Päiväkodeilla on Suomessa keskeinen rooli osa lapsiperheiden sosiaalista palvelurakennetta. Lapset ja perheet tarvitsevat päiväkodeissa myös sosionomi-koulutuksen tuottamaa yhteiskunnallista analyysitaitoa, sosiaalipedagogista näkemystä ja lähestymistapaa.



Sosiaalialan ammattikorkeakoulututkintoja on kyettävä jatkossa hyödyntämään varhaiskasvatuksessa monipuolisemmin ja tutkintojen tarjoama osaaminen esim. perhetyön osalta on hyödynnettävä päiväkodeissa paremmin. Sosionomeille on tarjottava mahdollisuus pätevöityä myös esiopetukseen ja erityislastentarhanopettajiksi. Päiväkodeissa tarvitaan monipuolista osaamista ja entistä enemmän kykyä moniammatilliseen yhteistyöhön lasten ja perheiden tueksi. Sosionomien koulutukselliset lasikatot eivät saa olla varhaiskasvatuksen palveluiden kehittämisen esteenä.

26.09 2011 Suomen Sosionomit ry:n hallitus


Verilənlər bazası müəlliflik hüququ ilə müdafiə olunur ©atelim.com 2016
rəhbərliyinə müraciət