Jalostuksen tavoiteohjelma

səhifə	1/5
tarix	27.06.2016
ölçüsü	468.5 Kb.

1 2 3 4 5

JALOSTUKSEN TAVOITEOHJELMA

Hyväksytty rotuyhdistyksen vuosikokouksessa 5/8/2006

Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa 23/11/2006

SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt 25/1/2007

Tämä ohjelma liitteineen muodostaa Suomen Lunnikoirayhdistys ry:n jalostuksen

tavoiteohjelman. Tämä on yhdistyksen ensimmäinen jalostuksen tavoiteohjelma

ja se on voimassa 1.1.2007-31.12.2011. Rotu ei kuulu PEVISA:an.

Suomen Lunnikoirayhdistys ry

1. YHTEENVETO 3

2. RODUN TAUSTA 4

3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA 5

3.1. Yhdistyksen toiminta 5

3.2. Jalostusorganisaatio 5

3.3. Tuomareiden erikoiskoulutus ja kollegio 5

4. NYKYTILANNE 5

4.1. Populaation koko ja rakenne 6

4.2. Kasvattajat 7

4.3. Lunnikoirat muissa maissa 7

4.4. Jalostuspohja ja siitosmateriaali 7

4.5. Luonne ja käyttöominaisuudet 12

4.6. Terveys 12

4.6.1. PEVISA-ohjelmaan sisällytetyt sairaudet 13

4.6.2. Suomessa rodulla todetut sairaudet ja terveyskartoituksen tuloksia 13

4.6.3. Yhteenveto rodulla muissa maissa tai kirjallisuudessa kuvatuista sairauksista 15

4.7. Ulkomuoto 15

5. AIEMPI TAVOITEOHJELMA 17

6. JALOSTUKSEN TAVOITTEET JA STRATEGIAT 17

6.1. Visio 17

6.2. Rotuyhdistyksen tavoitteet 17

6.2.1. Yleiset tavoitteet 17

6.2.2. Geenipohjan laajuus 18

6.2.3. Koiran terveys 18

6.2.4. Luonne 18

6.2.5. Ulkomuodolliset ominaisuudet 18

6.3. Rotuyhdistyksen strategia 18

6.4. Uhat ja mahdollisuudet 19

6.5. Varautuminen ongelmiin 19

6.6. Toimintasuunnitelma jalostuksen tavoiteohjelman toteuttamiseksi 19

6.7. Jalostuskoiralle asetetut suositukset 20

6.7.1 Terveys 20

6.7.2. Ikä 20

6.7.3 Ulkomuotoa ja luonnetta koskevat vaatimukset 20

6.7.4. Muita suosituksia 20

6.8. Kasvattajan vastuu 21

6.9. Uroksen omistajan vastuu 21

7. TAVOITEOHJELMAN TOTEUTUMISEN SEURANTA 21

LÄHTEET 22

LIITTEET 22

1. YHTEENVETO

Lunnikoira on kotoisin Norjasta. Pohjoisnorjalaiset käyttivät koiria lunnilintujen metsästykseen. Lunnit pesivät korkeilla, kivikkoisilla kalliorannoilla kaivaen pesäkäytävänsä maaperään. Koirat tunkeutuivat lintujen pesiin ja toivat sieltä lintuja ja joskus myös munia isännilleen. Nykyisin lunnikoirat toimivat puhtaasti seurakoirina. Lunnit ovat rauhoitettuja eikä koiria ole enää vuosikymmeniin käytetty lunninmetsästykseen. Lunnikoirilla on kuitenkin metsästysvaistonsa jäljellä ja ne osoittavat edelleen kiinnostusta lintuihin.

Ulkomuodoltaan lunnikoira on pieni, korkeuttaan vähän pidempi, suhteellisen keveä pystykorva. Luonteeltaan lunnikoira on valpas ja vilkas ja vieraita kohtaan hienoisen pidättyväinen. Rodulla on monia erityisominaisuuksia, joita ei muilla roduilla ole. Se on mm. poikkeuksellisen notkea ja sillä on kuusi varvasta käpälissään. Se on alkukantainen, harvinainen koirarotu, jolla on erittäin kapea geenipohja, johtuen siitä, että rotu lähes hävisi sukupuuttoon. Vaikeinta pienten kantojen jalostuksessa on saada mukaan riittävästi eri sukuisia yksilöitä. Ilman kasvattajien välistä yhteistyötä ja pitkän tähtäyksen jalostussuunnittelua se ei onnistu.
Lunnikoiralla on harvoin rakenteellisia sairauksia. Rasitteena rodulla on intestinaali lymfangiektasia, jota kutsutaan myös lunnikoirasyndroomaksi, koska se ensimmäisenä diagnosoitiin lunnikoirilla. Se on ohutsuolen imusuoniston toimintahäiriö, johon liittyy rasva-/ valkuaisaineenvaihdunnassa tapahtuva häiriö ja suoliston ärsytystila. Sairauden selvää periytymismallia ei ole toistaiseksi kyetty osoittamaan.
Suomessa lunnikoiria on arviolta 150 yksilöä. Tämän hetkinen kantamme perustuu 1990-luvun alusta lähtien tasaisesti maahan tuotuihin koiriin.
Suomen Lunnikoirayhdistys on kirjannut tähän tavoiteohjelmaan tietoa rodusta ja sen erityispiirteistä ja jalostuksessa huomioitavista asioista. Lunnikoirilla ei ole aiempaa jalostuksen tavoiteohjelmaa.

2. RODUN TAUSTA

Pohjois-Norjan rannikkoilla on käytetty erikoisia, pieniä koiria lunninmetsästykseen vuosisatojen ajan jo 1300-luvulta lähtien. Nämä koirat olivat rakenteeltaan erityisen notkeita ja tarpeeksi pienikokoisia tunkeutuakseen lunnien pesiin. Niillä oli myös ylimääräisiä varpaita, joista oli apua tasapainoilussa jyrkillä, korkeilla kallioilla. Koirat noutivat munia ja eläviä lintuja pesistään isännilleen.

1600-1700-luvulta lähtien lunnien metsästys lisääntyi osittain vain untuvien takia. Lofooteilla oli joka taloudessa useampi koira ja tietoisen jalostuksen voi katsoa alkaneen jo tuolloin. Vastasyntyneet pennut tarkastettiin ja puutteellisilla käpälillä varustetut yksilöt karsittiin. Samalla yritettiin välttää lunnikoiran sekoittumista muihin rotuihin, mutta tässä onnistuttiin vain syrjäisillä Väröyn ja Röstin saarilla.
1850-luvulla alkoi verkkopyynti syrjäyttää koirien käyttöä lunninmetsästykseen myös Lofooteilla. Enää ei tarvittu suuria koiralaumoja. 1800-luvun lopulta 1900-luvun alkuun kohti kuljettaessa tuli lunnikoira yhä harvinaisemmaksi Lofooteilla. Onneksi Väröyn saarella sijaitsevan Mostadin kalastusaseman väki ymmärsi vanhan, ainutlaatuisen koirarodun arvon. He keräsivät puhdasrotuisia lunnikoiria eri puolilta Lofootteja saarelleen ja alkoivat kasvattaa niitä ja harjoittivat niillä myös perinteistä metsästystä.
Vuonna 1937 hamarilainen rva Eleanor Christie innostui rodusta ja päätti aloittaa kasvatustyön. Puhdasrotuisia lunnikoiria löytyi vain Väröyn saarilta Lofooteilta. Siellä oli n.50 yksilöä käsittävä, vuosikymmenet sisäsiittoisesti lisääntynyt koirakanta. Sotavuosina ei penikkatautirokotetta ollut saatavilla ja v. 1943 tauti vei kaikki Väröyn koirat lukuun ottamatta yhtä narttua. Tauti tuli saarille vieraan koiran mukana ja levisi kulovalkean tavoin kauan eristyksissä eläneeseen koirakantaan. Christiet lähettivät takaisin Vaeröylle kaksi koiraa: sisarukset Otter av Luxor ja kantavan Lunda av Luxorin ja Axel Stang palautti kaksi koiraa: Mikkelin ja Askilla astutetun Marin. Näiden koirien jälkeläisistä löytyvät ne viisi koiraa, joihin pohjautuvat kaikki nykyään elävät lunnikoirat.
Norjassa varsinainen kasvatustyö lähti uudelleen käyntiin 1960-luvulla ja tuolloin perustettu Norjan Lunnikoirayhdistys päätti, ettei koiria viedä Norjasta ulkomaille ennen kuin kanta on kasvanut kahteensataan yksilöön. Ensimmäiset lunnikoirat vietiin Kanadaan 1960-luvulla ja 1970-luvulle tultaessa alettiin jalostuskoiria viedä Ruotsiin, Suomeen ja Tanskaan. Amerikkaan ensimmäiset lunnikoirat vietiin 1980-luvun lopulla.
Ensimmäiset lunnikoirat tulivat Suomeen v.1974 ja ensimmäinen pentue syntyi v.1977. Suomen nykyinen lunnikoirakanta pohjautuu 80- ja 90-luvun taitteesta lähtien tuotuihin koiriin.

1 2 3 4 5